Meidän pihallapa oli neljä peltopyytä!! Kuvassa toki näkyy vain kaksi (etsi kolmas), olivat hieman arkoja.. Kuvasin keittiön ikkunan läpi, joten kuvanlaatu ei ole paras mahdollinen.

Riitun säärystimet. Reetan ei, koska niitä ei heti löytynyt.

Olin suunnitellut jo muutaman päivän, että poistan eteisestä kaikki pienet ja pitämättömät pipot, huivit, hanskat ja muut. Kummasti sinne aina kertyy kaikenlaista.. En ehtinyt aloittaa, mutta Aleksi-kissa pisti asioille vauhtia. Olin tekemässä ruokaa, kun eteisestä kuului rymähdys ja Aleksi tuli sieltä ihan muina kissoina pois..

Eteinen OLI siisti, tuo korivaunu (on se se) oli naulakon päällä, samoin pyöränkori (en minä tiedä mitä varten) ja ne molemmat pursusivat noita lattialla näkyviä vaatekappaleita ja sateenvarjoja, henkareita ja mitä kaikkea tuolta vielä löytyykään. Arvatkaapa montako kaulahuivia tuossa on. Ja ne kaikki on mun..

Asiasta vielä viispenniseen. Novitan kämmekäsvaihdossa Maaralta saamani kämmekkäät (ihanan vihreää Nallea). Tai se toinen niistä:

Olen saanut jotain töitä Hamsterikuuhunkin valmiiksi, mutta niistä myöhemmin. Tuntuu olevan ihan pakko tehdä kaikkia hitaita ja kevyitä töitä.. Niin paitsi Sannan huivi, jolle tulee painoa, mutta kun se ei meinaa millään valmistua. Joten palaan asiaan myöhemmin.