Piha-terassilta purettiin vanha takka pois, siihen piti muurata vähän tukea piipulle, ettei se putoaisi alas. Piippua ei voinut kokonaan purkaa, koska seinän takana,sisällä on toinen takka  ;)

Nyt kaipaan ideoita mitä tuolle kulmalle voisi tehdä. Alunperin ajattelin, että muurataan tuo kuvassa näkyvä kulma ja taso siihen. Mutta kun muurari joutui keskeyttämään työnsä viikonlopuksi, niin mulle jäi vielä tuumausaikaa. Ja tuo reunus sinä alhaalla on niiiin houkuttelevan näköinen. Siihen voisi kehitellä vaikka mitä. Vesiallas, "kukkapenkki", ihan mitä vaan.  Julistankin täten kilpailun, joka on valitettavasti voimassa vain sunnuntai-iltaan, 22.05, klo 22.00. Syystä että muurari tulee paikalle maanantaiaamuna.

Palkinnoksi lähetän parhaimman idean keksineelle purkin hunajaa (450g), sekä purkin makuhunajaa (150-200g)  voittajan valinnan mukaan. Tuomarina olen minä sekä perheenjäseneni.  Välttämättä voittanutta ideaa ei toteuteta, mutta kerron kohteen edistymisestä täällä tarkemmin.

Tämä blogini on aika tyhjä, kun sen nyt vasta sain aikaiseksi. Jatkossa tänne kertyy tarinoita käsitöistäni, hunajasta ja mehiläisistä, mitä nyt mieleen juolahtaa. Ehkäpä tuolta "puutarhastakin" jotain juttua saan aikaan. Ehkäpä, koska en ole mikään viherpeukalo...