|
13.11.2009 - 14:35
Syksy on mennyt ja kaikenlaista on tapahtunut. Käsitöitäkin on valmistunut, osa on jo maailmalla. Kameraa ei ole ollut, joten ei ole kuviakaan. Olen ollut 2 kk työkokeilussa, tällä kertaa apteekissa. Tykkäsin mielettömästi siitäkin työstä, mutta en valitettavasti työllistynyt. Ainakaan vielä. No, onpahan aikaa tehdä taas käsitöitä. Intoakin riittää, nytkin on työn alla paperinarusta pöytäliina, suvun nuorimmaiselle (LIna) lapaset, yksi huivi hapsuja vailla ja vaikka mitä. Tässä yhtenä päivänä valmistui minulle itselleni yksi sukka. Joo, siis YKSI SUKKA. Tarkoitettu tähän toiseen hermosärky-takajalkaan. Ostin kesällä Kuusamon reissulla jotain saksalaista kipulankaa, tein siitä isälleni kipeaan ranteeseen rannekkeen ja tarkoitus oli tehdä itselle se sukka. Vaikka hetimmiten sukkaa aloitin, niin se ei millään halunnut valmistua. Sitten purin sen tekeleen ja aloitin alusta. Tällä kertaa kaksinkertaisella langalla. Aloitus kärjestä, tiimalasikantapää ja varressa ihan oma keksimä mallikuvio. Suunnittelin Linan joulusukan (se mihin tonttu tuo lahjoja :)) varteen jotain kuviota ja se näytti niin kivalta, että tein samanlaisen varren myös omaan sukkaani. Toki yksivärisestä langasta tehtynä olisi mielestäni vieläkin kauniimpi.
Ensimmäisiä kuvia uudella kameralla, kamera on taatusti laadukas, mutta ottaja vielä taitamaton. Sukkakin on ollut jalassa jo vuorokauden verran, että ei se ihan uusi enää ole. Mutta ihana, ihana, ihana!! Uskokaa tai älkää, mutta se helpotti kipeä jalkaani!!! En olisi uskonut itsekkään.
Tuossa kuvaa varresta. Kuka tietää mitä tuo lanka on?? Olen hukannut vyötteen, enkä muista mitä se lankaan lisätty vaikuttava aine oli.. Liittyi johoinkin kasviin, mutta miksen mä saa sitä päähäni.. Tikkuajien tapaamisessa siitä oli puhetta, siis tuosta langasta. Silloin vyöte vielä oli tallessa. 19.01.2009 - 22:20
Että anteeksi vaan, tiedän, että ne ovat todellakin raivostuttavia. Valmistuneena Samos-paita, Ullan ylösalaisneule -ohjeella. Ohjeessa lanka oli tietty paljon ohkaisempaa, mutta muokkailin hieman ja kuten ehkä huomaatte, onnistunkin joskus :
Mallina ihan minä itte, kuvaajana Sanna. Tyylinä Reetalta opittu "ette näe mua". Ärsytti oman naaman kattominen kuvista, en se minä ole, jolla naama roikkuu kuin buldogilla (anteeksi koirat, olen oikeasti hyvin eläinrakas..). Josta kökkö aasinsilta seuraaviin kuviin. Ja juu, taas kissoja. Ai niin, piti kertomani vielä, että myös Terhi tilasi itselleen samanlaisen paidan. Ja se Sannan oma on lähes valmis. Siis ihana, helppo, nopea, sanomattoman mahtava ohje. Miksi mä olen aina tämmöinen myöhäisherännäinen, tuotakin ohjetta olen sen ilmestymisestä asti ihaillut. Ja aikonut kokeilla. Sitten joskus. Ja nythän se tuli, lähes viiden vuoden viiveellä. Terveiset Laihialle, ymmärrättehän, miksi pidin Aleksia isona?
Ei tuosta kuvasta ehkä huomaakkaan, mutta Aleksi on huomattavasti isompi kuin oikealla oleva Julumettu hiirikissa, Iitu. Ja Iitulla on varpaita vaikka muille jakaa, on näillä käpälillä kiva napata hiiriä, myyriä, päästäisiä ym.
Aleksi otti heti paikkansa neulojan kissana. Istun kuvassa sohvalla kutomassa/neulomassa/tikkuamassa Aleksi lähes kainalossa, tv:n kaukosäätimen päällä, langat tiukasti otteessaan.
Lupaan lopettaa tämän kissa-hössötyksen. Tai ainakin vähentää tätä julkisesti. Joo´o, ihan varmasti! 01.11.2007 - 21:20
Tää olis ollu pihalla kuvaamassa sitä yhtä puseroaan, joka löytyi lankakaapin kätköistä, mutta kuviin tukki joku ihme jänes. Tää ei olis sitä kuvannu, ko niiton nähty jo jokapuolella kauan kauan sitten. Tää kun on vähä aina myähäs.
Pusero on siis ikivanha tekele, aloitusvuodesta ei ole mitään tietoa, eikä langastakaan. Mikä taas ei varmaan yllätä ketään.
Pusero on mulle ittelle, ja pidettyäkin on kovasti tullut. Ei siis jää kaappiin. Vaikka eihän tuo mikään hirmuisen kaunis tai kovin monimutkainen ole, onpahan tuollaista ihan perus-peruskamaa. Liinun palkinto on perillä, hunajan lisäksi hänelle matkasi kelluvia kynttilöitä, saippuaa (löytö Seinäjoen käsityömessuilta) bambupyöröt ja Jussi- ja Antti-pinssit. Etelä-Pohojalaasta käsityötä!
Olen taas mukana Lapaskuussa, ensimmäiset huovutettavat lapaset on puikoilla. Ja jälleen peukalo on valmiina hyvissä ajoin. Kuvia ensi kerralla :)
Jäneksellä ei ollu viälä omaa kaulahuivia, siks se lainas mun omaa. Son joku vissiin rajakarjalaisella (tai jottain sinnepäin) mallilla neulottu. Luulis tää. 01.05.2007 - 19:35
Seuraava kuva on otettu Kiutakönkäällä vuoden -82 keväällä. Kuva oli valmiiksi surkea ja kaukaa otettu. Mutta siinä näkyy ensimmäinen omatekemä pusero itselleni. Lanka oli todella ohutta, mitä lie äitini lankaa. Kuvio edessä on rauhankyyhky, se oli jossain neuleohjeessa. Puseron ohjeen otin jostain muualta, ne eivät siis kuulu yhteen. Olisikohan mahdollisesti olleet Kodin Kuvalehdessä tai Kotiliedessä tms. Äidilleni ei käsityölehtiä tullut, eikä hän niitä ostanut. Pusero on kuitenkin neulottu 70-luvun puolella, asuessani vielä kotikotona.
![]() Puserosta piti tehdä iso ja piiiiitkä hihainen. Harmi, että puseroa ei enää ole. Ainakaan minulla. Joko ne lepakkohihat tulivat takaisin? Vai ovatko ne menneet jo poiskin? Joskus vuonna 82-83 olen kuitenkin tehnyt seuraavan puseron: ![]() Ohje oli joku ilmainen Matarengin ICA-marketista, samoin langat.. Ohje on vieläkin tallella, jos jotakuta kiinnostaa :D Lanka oli aika paksua ja nopea neuloa. Se on neulottu hihasta hihaan ja viimeisenä tehtiin resori helmaan. Tuota on pidetty paljon, kunnes lapset kielsivät. Takin alle se vaan ei sopinut, kun nuo hihat olivat niin leveät.. Tuo ehkä olisi paremman näköinen päällä, mutta resori on sen verran tiukka, etten ole varma mahtuisiko tuo minulle.. Tehty noin 10 kg sitten. 05.04.2007 - 11:06
Uusi, muttei juurikaan parempi kuva:
![]() Reetasta oli kovasti apua kuvaa otettaessa :) Aivan kuin olisin raskaana, mutta en kyllä oikeesti ole. Kuinkahan sitä osaisi poseerata edes hieman nätimmin.. Voisi auttaa parin kilon painonpudotuskin. Tuohon jakkuun olen todella tyytyväinen! Pidensin hihoja hieman, en osaa pitää vajaamittaisia. Ohje ja kuva löytyvät Garnstudion sivuilta. Yritän kyllä vielä kerran saada paremman kuvan. Vaihdoin laskurin, oli mokoma se vanha hukannut muutaman kävijänkin. Laitoin lähtölukemaksi sen Teddyn bongaaman 50505, koska minulla ei ollut aavistustakaan oikeasta luvusta. Laskuri löytyy SuperCGI-palvelun sivuilta. Ja tämäkin laskuri on ilmainen. Pitääkö mun vielä näyttää jotain... Kun Tellu tässä taannoin haastoi kuvaamaan jotain ei_niin_täydellisen_siistiä, niin tässähän tuo samalla tuli: ![]() Tänään on Seinäjoen seudun käsityötapaaminen Cafe Framessa klo 17.00 alkaen. Tervetuloa kaikki mukaan!! 02.04.2007 - 20:38
Mutta ensin tuohon rosee-jutskaan. Se härveli on siis nimeltään rosetti. Ja kun annoin neuvoksi kokeilla ensin ei_mohairilla, niin tarkoitin sillä sitä yhdistämistä. Niissä kukissa en niin hirveästi saanut virheitä tehtyä, yhdistäminen sitten meni päin pyllyä. Yhdistämisessä käytin Vivaldia, ja sitä ei siis pysty purkamaan millään. Olen kokeillut kyllä :)
Ja kuvan ottohetkellä valmiina oli vain se yksi palanen, muuten yhdistelin paloja samalla kun niitä reunuksia virkkasin. Sen rosetin mukana tuli hyvä ohje. Eikä sitten olisi taaskaan pitänyt lähteä sinne merta edemmäs kalaan; paikallisessa halpakaupassa olisi ollut sellainen muovinen rosetti ja huomattavasti edullisemmin. Alle kympin... Niin, se pontso.. Sain sen eilen tehtyä puoliväliin, mutta kuten sanottu, virkkaaminen ei oo mun juttu. Niskat on vieläkin jumissa. Ja nyt kuva siitä Vivaldista: ![]() Tuota en joutunut purkamaan yhtään! (Lue: hyväksyin virheet :D) Ei vaiskaan, ei siihen mitään suurempia mokia tullut. Päälläkin se istuu hyvin, laitan vielä parempaa kuvaa myöhemmin. Henkarilla tuokaan ei näytä oikein miltään. Tykkään kovasti, ei jää kaappiin! Ja Teddy; onnea bongauksesta! Ota yhteyttä: jaanam65(at)luukku.com 21.03.2007 - 15:18
Tänään valmistui NYS-jakkuni! Sain sen viimeisteltyäkin samantien, vaikka se tuppaa yleensä jäämään...
![]() Jakku on oikeasti aika tumma suklaanruskea, se on lisäksi aivan oikean mallinen ja päällä ryhdikäs ja kaunis. Mitään nappia tms. tuossa ei vielä ole, vain hakaneula kuvauksen aikana. Jakkua oli vaikea saada pysymään henkarilla ja ylipäätään mahdotonta saada olemaan kauniisti. Tuosta täytyy ehdottomasti saada kuva jonkun normaalivartaloisen päällä :D Moitimme: -langan purkaantumista -neuleen painoa, (vain neuloesssa ja henkarilla) -neulojan jääräpäisyyttä ohjeen tulkinnan suhteen (purin toista etukappaletta sen seitsemän kertaa ennen kuin uskoin ohjetta..) -surkeaa kuvaajaa ja myöhäistä kuvausajankohtaa Kiitämme: -langan kiiltoa ja herkullista väriä -helposti opittavaa mallikertaa -nopeasti valmistuvaa mallia -ei sivusaumoja, ei massiivista viimeistelyä (hihat paikoilleen ja se oli siinä) -kaunista lopputulosta (tästä tuli heti valmistuttuaan mun lemppari!!!) 19.02.2007 - 20:24
Pitemmittä puheitta:
![]() ![]() Mallina Minna. Kuten sanottu, neule on minulle hieman (öh..) pieni. 18.02.2007 - 22:30
Parempia kuvia lupaan piakkoin tulevaksi, jahka joku minua pienempi malli on hereillä. Nyt täällä ei valvo enää muut kuin minä.... Onneksi :)
![]() Kuva on otettu hieman hassusti, mutta tuo etukappaleen alareuna repsotti, enkä halunnut sitä kuvaan. Täytyy siis vielä tehdä jotain.. Sain valmiiksi myös Lauran pyytämät tallisukat, voi veljet kun niistä tuli rumat!!!! Voittaisin varmasti Vuoden rumimmat sukat-kilpailun. Ja kevyesti. Siksipä niistä ei olekaan kuvaa, heh. Tein ne siis jämälangoista tv:tä katsoessa. Jatkoin sillä langalla, mikä käteen sattui. Osa langoista oli vanhaa seiska veikkaa, osa jotain nimettömiä, vyötteettömiä sekalaisia jämälankoja. Mutta tässä tapauksessa ulkonäöllä ei ollut väliäkään. Innostuin myös NYSväämisestä, liittykää mukaan!! Tarkoitus on siis Neuloa Yhdessä Samaa Novita-lehden mallia. Mukaan voi ilmottautua tuolla blogissa, ilmottautumis-aika päättyy 28.02. Neulomiselle on varattu aikaa 3kk ja malleissa on vara valita. Selkä on edelleen aika huonossa kunnossa. Perjantaina ollaan menossa Oulun kautta Kuusamoon, saa nähdä miten matka sujuu.. |
Kirjoittaja
Käsityöblogi. Ihan totta! Seassa myös juttua lapsista, lastenlapsista ja lasten suusta. Joskus myös mehiläisistä ja hunajasta, vähemmässä määrin puutarhasta. Kategoriat
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Sivut
Ystäväkirja
Tee minusta niin nöyrä,
että vaikka paskaa saisin, niin siitäkin kiittäisin ja elämäni peltoon sen levittäisin Eija Jaakola-Partanen Blogissa mainitut
Lapseni: Terhi 01/83, Sanna 08/85, Laura 07/88, Minna 01/93, Riitu 05/02, Reeta 06/05 Lapsenlapseni: Terhin: Linnea 02/05, Sara 05/06, Sannan: Lina 08/07 Pikkuveljeni lapset Eetu ja Emilia. Saunakoira Viivi ja tosi, tosi harvoin julumettu hiirikissa Iitu. Tammikuusta -09 asti myös Aleksi-KOLLI, joka rrrrrakastaa lankoja. |