10.06.2006 - 16:46

Ja nyt tosi nopea päivitys. Vietimme siis Kip-päivää Seinäjoella aurinkoisessa, mutta hieman tuulisessa säässä. Porukkaa oli paikalla todella paljon, huima lisäys viimevuotiseen.

        

 Minä opin päivän aikana sen tiimalasikantapään, johon ohje siis Ullassa (ei ehdi nyt linkittää..). Olen sen joskus opetellutkin, tenkkapoo siinä on silloin tullut, kun neulon sen nurjan ihan "väärin". Nyt siis opin kääntämään silmukan toisinpäin, että saan tehtyä reiättömät kavennukset. Kiitos tästä kuuluu Kutulle. Mukanani minulla oli myös jotain epämääräistä vihertävää pörrö-lankaa, josta taas sinnikkäästi väkersin Salomonin solmuja. Nyt onnistui. Voin kertoa, että Palmasta niitä ei kannata yrittää! Neuloin myös hieman Reetan villasukkaa.

      

Oikealla tuo tumma punainen töherrys on se kantapää. Sukkaa tuosta ei tule, olipahan koekappale. Lanka jotain ikivanhaa seiska veikkaa. Ihan pikkuisen piti ostaa lankaakin, vaikka minulle kotoa lähtiessäni sanottiin, että minulla on sitä jo ihan tarpeeksi. Pakkohan nämä oli ostaa:

       

Alempi lanka olikin aivan uusi tuttavuus vissiin kaikille paikalla olijoille. Auringossa väriä vaihtavaa lankaa! Anchor Solaractive. Lanka on valkoista, mutta mitä tapahtuu, kun langan vie ulos auringonpaisteeseen??

           

Sarjassamme epäonnistuneita kuvia, taaaaaaaaas... Mutta värit näkyvät suht´ hyvin.

Kun nyt kerran olin pihalla kameran kanssa, niin tässä näkymä talon takaa Kyrönjoelle. Etualalla kasvaa kaunis voikukka, joka lakkasi minua häiritsemästä siinä vaiheessa, kun meille tuli ensimmäiset mehiläiset! Antakaa siis voikukkien rehottaa, ne ovat erittäin tärkeitä siitepölyn takia!

      

      

Ja pian on täydessä kukassa pioni, jonka yritin siirtää tässä muutama vuosi sitten, kun poistin kukkapenkit seinän vierestä. Kaivoin ja kaivoin ja kaivoin, mutta ei se juuristo meinannut millään loppua... Niinpä se saa kasvaa ihan kaikessa rauhassa tuossa seinän vieressä. Tarkkaavaisimmat huomaavat myös sen herukkapensaan siinä vasemmalla. Jos joku tarttee, niin meiltä noita löytyy. Niitä ilmaantuu minne milloinkin. Mutta vain punaisia..  

TiinaV www
10.06.2006 - 17:26
Minä ostin muutama vuosi sitten kans tuota samaa auringossa väriä vaihtavaa lankaa, tarkoituksena oli muistaakseni kirjoa/tehdä ystäväranne kummitytölle. Se vaan sitten jäi...
Tellu www
10.06.2006 - 17:40
Upea on näkymä teiltä joelle, kyllä siinä silmä lepää. Harmi, kun en ehtinyt tulla opettelemaan sitä kantapään tekoa. Täytyy joskus yrittää ensin itsekseen ja jos en osaa ( en varmaankaan), niin kysyn sitten sinulta tarkemmat ohjeet.
Tellu www
10.06.2006 - 18:19
Unohdin kysyä, mitä sinä aioit tehdä tuosta Pacific-langasta?
JaanaM
10.06.2006 - 18:25
Ei aavistustakaan! Pakko vaan ostaa, kun ihania lankoja ovat molemmat. Riitu halusi pipon tuosta väriä vaihtavasta :D Taitais tulla aikas hintava.
Pipoa ehkä väsään tuosta Pacificista tai jotain.. Joskus...
Merja
10.06.2006 - 18:54
Mitä sait arpavoitoksi? Mitä teitte lopuille palkinnoille? Minun piti lähtiä vähä varkain, kun oli kiire juhliin, juuri siltä reissulta palasin. Illalla laitan varmaan myös kuvia.
JaanaM
10.06.2006 - 19:36
Ääääggghh.. Just ne arpavoitot unohdin kuvata ja niistä kirjoittaa. Sain kaksi pussia, joissa molemmissa oli Palmaa ja jotain muuta. Sitten vielä vaihdoin Palmoja muihin lankoihin Tellun ja Kutun kanssa. Loput langat arvottiin läsnä olevien kesken. Harmi, kun jouduit poistumaan. Osa sai siis jopa kolme pussillista. Kussakin oli neljä kerää lankoja.
Merja
10.06.2006 - 20:04
No nyt kyllä harmittaa:/
Ja juurikin se laukkulanka, pitää kysyä Annelilta, että josko siitä saisi ottaa kuvan, niin saisi siitä sitten ottaa mallia.
Päivi www
10.06.2006 - 20:19
Aika ihanaa lankaa tuo Anchor. Ihan uusi tuttavuus mulle tuo väriä vaihtava. Voi harmi kun mä ottaisin niin mielelläni punaisen viinimarjan taimia, mutta meiltä on hiukka pitkä matka teille päin niitä hakemaan. :)
Päivi www
10.06.2006 - 22:21
No me asutaan kuiteski ihan samalla puolella Suomea, mut täällä paljon alempana, eli Särkisalossa. Salon ja Tammisaaren puolivälissä.
Marja-Leena
11.06.2006 - 19:52
Olipa mukava nähdä teidän blogi-kuvia "maalta" kkkotiin tultuani, kun ei se juttu vielä Ilkassa ollutkaan.
Kiitos itsellesi, kun saimme istua mukavissa tuoleissa!!!! Kun viitsit tuoda niitä, vielä sieltä Avoppilastakin!
Ihana näkymä teiltä Kyrönjoelle!
Saitko sinä siis vain kaksi pussia?
JaanaM
12.06.2006 - 08:53
Jep, sain "vain" kaksi pussia. Mutta onhan noita lankoja.. Minulla on jo taaaas hyvä idea sille Palma-langalle :D Katsotaan ehtiikö valmistua seuraavalle tapaamiselle.
Sipi www
12.06.2006 - 20:06
Mukava päivä meillä oli ja ilmatkin alkoi sopivasti lämmetä.
Sain kans kaks pussia lankaa ja niissä oli yhteensä peräti kuusi kerää Palmaa : )
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Kuvaus
Käsityöblogi. Ihan totta! Seassa myös juttua lapsista, lastenlapsista ja lasten suusta. Joskus myös mehiläisistä ja hunajasta, vähemmässä määrin puutarhasta.
Sivut

Kävijälaskuri



Nappaa nappi, ole hyvä






Lisää tämä blogilistan suosikkeihisi

Blogispotin suosikkeihin '>Blogispotin suosikkeihin

Ystäväkirja

2008:

  

2007

Tee minusta niin nöyrä,
että vaikka paskaa saisin,
niin siitäkin kiittäisin
ja elämäni peltoon
sen levittäisin


Eija Jaakola-Partanen

Blogissa mainitut

Lapseni:

Terhi 01/83, Sanna 08/85, Laura 07/88, Minna 01/93, Riitu 05/02, Reeta 06/05

Lapsenlapseni:

Terhin: Linnea 02/05, Sara 05/06, Sannan: Lina 08/07

Pikkuveljeni lapset Eetu ja Emilia. 

Saunakoira Viivi ja tosi, tosi harvoin julumettu hiirikissa Iitu.